Translate

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Nukkekoti

Monta vuotta sitten eräs kesälomaprojekti oli nikkaroida tyttärelle nukkekoti. En ole sitä yksin tehnyt.

Siitä piti tietenkin tulla pinkki. Siinä on kolme kerrosta. Lähikuvasta näkyy pientä yksityiskohtaa, jota sinne tehtiin. Ovien saranoissa oli etsiminen, ennen kuin niin pieniä löytyi. Samoin kuin niin pieniä nauloja, että ohuet rimat eivät halkeilleet. Osa verhoista ja verhotangoista on hävinnyt.

Ikkunoissa oli kukkaruukut ulkopuolella, mutta ne ovat jo vuosien varrella myös hävinneet, samoin kuin kalusteet.

Ei tällä ole nykyisin mitään käyttöä, mutta se pitää säilyttää tuleville sukupolville. Oli sen tekemisessä sellainen homma.

Tältä se näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti