Translate

torstai 31. maaliskuuta 2011

Neulottuja leluja

Tässä on muutama neulottu lelu. Ne ovat pehmeitä, hauskoja ja persoonallisia. Eikä niitä saa kaupasta.


    

pupu


nalle

 

toinen nalle


koira

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Lintuhäkki

vai pitäisikö sanoa, kukkahäkki. Kyllä, myönnetään, olen mainonnan uhri.

Eilen tuli Anttilan mainoslehtinen ja siinä oli tämä lintuhäkki. Eihän siinä auttanut muu kuin tänä aamuna kello 9 reikäleipä Jumbon Anttilaan. Helmililja sopi juuri ja juuri sinne silälle. Suojaruukku oli liian iso, joten se ei mahtunut ovesta sisään.

Valkoinen on niin raikkaan värinen, joten minulla ei ole tarkoitusta maalata sitä vaaleanpunaiseksi.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kori

Nyt on pieni kori saanut uuden värin. Sen vaaleanpunaisen. Nyt pitää lopettaa maalaaminen, ennen kuin mopo karkaa käsistä. Huomenna jo jotain muuta.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Maustehylly

Vaaleanpunaista, mitäs muuta. Maalipurkki on edelleen auki. Lisää on tulossa.

Minikasvihuone

Nyt kun vaaleanpunainen maalipurkki on avattu, kaikki mahdolliset ja mahdottomat tavarat muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Tämä minikasvihuone oli ennen puunvärinen ja nyt kun maalausinto on päällä, kaikki on kohta vaaleanpunaista. Kaunis väri, ei siinä mitään. Kyllä siinä kelpaa kasvien nyt kasvaa.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pitsiliinataulut

Tänään löytyi kirpparilta kauniita, ohuesta langasta virkattuja pitsiliinoja. Uskomattomaan hintaa 0,40 €-0,60 €/kpl. Taulut ovat myös löytyneet kirpparilta, mutta olivat oranssin värisiä. Hioin ne ja maalasin vaaleanpunaisiksi. Laitoin niihin myös punaisen pahvin taustaksi ja pitsiliinat niiden päälle. Näin tuli kaksi uutta taulua. Ne sopivat hyvin käsityöläisen kotiin.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kukkia

Tässä on virkattuja kukkia ihastuttamaan viikonloppua.
Kaikkeen se lanka taipuu : )





Nämä ovat sellaisia välipalatöitä, joihin voi kaikki jämälangat upottaa.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Piianpeili

Löysin tänään ihanan Piianpeilin sisustusliikkeestä, joka lopettaa toimintansa. Luulisi, että nyt kun sisustaminen on niin suosittua, tälläisissa kaupoissa kauppa kävisi. Surullista, kun kaikki yksilölliset kaupat lopettavat toimintansa, ja tilalle tulee hehtaarihalliautomarkettisamaatavaraajokapaikassa -kauppoja.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Pääsiäissukat

Step on minusta ehdottomasti paras sukkalanka. Vaikka siitä neulottuja sukkia pitää kuinka paljon, ne eivät nukkaannu. Lanka on laadultaan ensiluokkaista. Sitä on myös kiva neuloa, kun se luistaa puikolla hyvin. Käytän Stepistä neulottuja sukkia yösukkina, kun niissä on Aloe Veraa ja Jojobaöljyä. Aito ja alkuperäinen.

Nyt ehtii vielä neuloa pääsiäissukat, kun pääsiäiseen on reilusti aikaa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Sydänkäpysen tyyny

Valkoinen tyyny on virkattu puuvillalangasta. Siinä tarina on sellainen, että monta vuotta sitten aloitin sängynpeiton virkkaamisen. Olin virkannut muutaman tällaisen tilkun, mutta into loppui kesken. Löysin nämä palat ja pyöriteltyäni niitä jonkin aikaa päätin, että siitä tulee tyyny. Jatkoin reunat ja takakappaleen ja laitoin satiininauhaa kirtämään tyynyä. Ompelin sopivankokoisen sisätyynyn ja valmista tuli.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Pupuvauriot

Voi puput minkä teitte. Nyt tämä omenapuu näyttää olevan siinä kunnossa, että siitä ei ole enää mihinkään. Viime talvena kun oli myös paljon lunta, puput söivät siitä jo osan. Nyt on loputkin menetetty. Voivoi.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kirpparikierros

Tänään tuli tehtyä taas kirpparikierros ja tarttuihan sieltä mukaan kaikkea kivaa ja ei niin tarpeellista.
Kävin kahdella sellaisella kirpparilla, joissa en ole ennen käynyt. Paljon pöytiä oli tyhjänä. Miksiköhän? Kävin myös suosikkikirpparillani. Siellä oli paljon porukkaa.

Tässä oma saaliini: punainen farkkutakki, farkkusortsit, punaisia lasiesineitä, pöytäliina, roikkuva teline, peltipurkkeja ja lila puuhka.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Maustetaulut

Löysin kirpparilta hauskat maustetaulut. Niissä on sisällä ehkä, en tiedä varmasti, neilikkaa, sinapinsiemeniä ja rosepippuria. Ne sopivat hyvin keittiöön ja niitä voi tehdä lisää, koska idea on niin hauska.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Pääsiäiskaktus

Vaikka pääsiäiseen on aikaa vielä reilu kuukausi, Pääsiäiskaktus on päättänyt, että se aloittaa kukinnan nyt. Siinä on vielä paljon nuppuja, mutta kyllä se varmaankin ehtii avata kaikki nuput ennen sitä. Tämä kaktus on jo vanha ja iso. Pidän sitä koko kesän ulkona, jotta se sitten keväällä kukkisi.


Tämä toinen, johon tulee vaalenpunaisia kukkia, kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Siinä on yksi avautumassa oleva nuppu.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Huivi

Ihanaa kun aurinko paistaa. Onhan siellä vielä kylmä, mutta on se vaan niin ihana, se aurinko. Pitää nauttia joka hetkestä kun se näkyy.

Huivi on neulottu oranssinkeltaisesta Vironvillasta. Sitä meni tähän huiviin 165 g, eli vähän. Aikaa neulomiseen meni 18 tuntia ja langat maksoivat 8 € eli huivin arvo on 188 €.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kevään trendivärit 2011

Keväällä ja kesällä vaatteiden värit aina vaalenevat ainakin minulla. Niin nytkin. Tässä on Pantonen värikartta kevään 2011 väreistä. On siellä muutama voimakkaampi väri. Pinkkikin voisi olla kiva.

Tässä on tunnelmakuva http://www.fashionising.com/ sivuilta.



Vaaleanpunainen tulee olemaan oma kesävärini. Taas kerran.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kukkaro ja kännykkäpussukka

Kävin tänään kiusaamassa rautakaupanpoikia, kun tarvitsisin kukkaronlukkojen kiinnittämiseen työkalun. Sain todella hyvää palvelua. Kiitos siitä.

Minulla on monenlaisia työkaluja jo kotona, mutta millään työ ei onnistu kunnolla. No, en vieläkään löytänyt sopivaa työkalua tähän tarkoitukseen. Kaikenlaisia pihtejä ja pinsettejä niitä kyllä oli. Kalleimmat maksoivat 69 €. Eipä tullut ostettua.

No, onnistuin kiinnittämään lukon vanhoilla työkaluilla, mutta etsin kyllä vielä "sen oikean" työkalun. Jos jollain on hyviä ehdotuksia, niitä kiitollisena vastaanotetaan.

Tässä koukuttu kukkaro ruusukoristeineen


ja tässä Norosta virkattu kännykkäkotelo.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Verhot ripustettuna

Nyt verhot ovat päässeet omaan kotiinsa ja ovat paikoilleen asennettuna.  Valo pääsee niiden läpi hyvin, koska ne ovat valkopohjaiset. Huone on valoisa, vaikka verhot ovat kiinni.
 


Muutama verhonipsu pitää vielä hankkia lisää. Sitten ne ovat hyvät.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Verhojen ompelua

Kolmet mustavalkoiset verhot on tullut ommeltua. Kangas näyttää tällaiselta.


Tässä sitä ollaan työn touhussa. Ompelu on kivaa puuhaa. Tässä tapauksessahan ei tarvitse ommella kuin suoraa saumaa, mutta kumminkin. Kivaa.

 
Kankaasta jäi hukkapala, joka oli pakko jotenkin hyödyntää.
Ja, avot, siitä syntyi sisustustaulu.


                         YLLÄRIPYLLÄRI-sisustustaulu.


Valmiille taulupohjalle niittikoneella pingotettu kangaspala. Eikä maksa paljon. Pohja ja kangas maksavat yhteensä 12 € ja aikaa meni 15 minuuttia. Helppoa kuin heinänteko ; )



Tässä valmiit verhot ja sisustustaulu odottavat ripustamista.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää

Maaliskuu on syntymäpäiväkuukausi. Täytekakku on nimeltään Brita-kakku. Ohjeen löysin tietenkin täältä netistä. Kakku on hyvää, joten sitä kannattaa kokeilla. Suosittelen.

Hurjan Paljon Onnea omalle sankarilleni



ja kaikille muillekin maaliskuussa syntymäpäiviään viettäville. PALJON ONNEA.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Primavera, osa 2

Niin kun olen aikaisemmin kertonut, kerään K-kaupan Primavera astioita. Nyt on ensimmäinen setti hankittu. Kyllä ne ovat ihania.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pitsimekko

Tämä ihana pitsimekko on kirpparilöytö. Kun näin tämän mekon kirpparilla, tuli heti mieleen työtuntien määrä, joka tämän mekon virkkaamiseen on mennyt. Nyt se on saanut uuden hyvän kodin. Kiitos mekon virkkaajalle.

Kaikilla tavaroilla on jokin tarina, miksi ne ovat päätyneet kirpparille myyntiin. Ovatko ne liian pieniä, liian isoja, vääränvärisiä, pois muodista, ei vaan ole tullut pidettyä, saatu lahjaksi ym............mutta näin kierrätettynä tarpeettomat tavarat jatkavat elämäänsä.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Pitsipolvisukat

Nyt kun nämä lumet sulavat, voi pitää pitsisiä polvisukkia hameen ja kävelykenkien kanssa. Ne näkyvät kauniisti hameen kanssa käytettynä, eivätkä ole piilossa housunlahkeen sisällä.

Polvisukkien neulomiseen meni aikaa 12 tuntia ja langat maksoivat 11,60 € eli pitsipolvisukkien arvo on 131,60 €.

                            ruskeat pitsipolvisukat



                             vihreät pitsipolvisukat

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hyvää NAISTENPÄIVÄÄ

ja hyvää LASKIAISTA. Laskiaispullat on jo tullut sunnuntaina syötyä. Hernekeittoakaan ei ole tänään tarjolla, mutta herneitä on tullut kasvatettua. Nämä ovat olleen n. 2 vk kasvamassa ja ovat kasvaneet hyvin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Lankaa kirpparilta

Harjaantunut kirpparisilmäni bongasi lankaa kirpparilla.

Lanka on juuri minun lemppariväriäni. Se on hauskaa nauhalankaa. Sitä oli myös tarpeeksi neuleeseen eli 700 g. Kyllä kannattaa käydä kirpparilla. Nyt vaan mietintämyssyyn, mitä siitä tekisi. Lanka pitää marinoitua jonkin aikaa, niin sitten se kertoo, miksi se haluaa muotoutua.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tytön tyllerö

Tyttövauvan settiin (60 cm) kuuluu villatakki, villahousut ja töppöset. Vauvan neuleet on neulottu vauvalangasta eli 100 % merinovillasta. Vauvojen ja lasten neuleet kannattaa neuloa laadukkaista langoista. Mikä on sen kurjempaa, kun on saanut neuleen valmiiksi ja sitä ei voi kukaan pitää, kun se "pistelee". Suosikkivauvalankani on Sublimen merinovilla, silkki, kasmirlanka. Ihanan pehmeää.

Aikaa tämän setin neulomiseen meni 43 tuntia ja langat ja tarvikkeet maksoivat 26 € eli setin arvo on 456 €.

Hyvää laskiaissunnuntaita!

Kun menette laskemaan mäkeä, muistakaa huutaa ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita” jotta tulevalle vuodelle tulee paljon onnea.


lauantai 5. maaliskuuta 2011

Käsityöläisen kirjasto

Tässä on kuvia käsityöalan kirjoista, joita minulla on. Niitä on tullut ostettua kirjakaupoista, kirpparilta, huutonetistä ja niitä on saatu lahjaksi. Niitä on mukava selailla, kun ei ole mitään ideaa, mitä tekisi. Vanhemmista kirjoista löytyy vanhoja tekniikkaohjeita, mistä ei muuten tietäisikään mitään.




perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kevät keikkuen tulevi

Keväällä on hyvä olla olemassa puuvillasta neulottu villatakki. Aamulla on kylmää, mutta iltapäivällä jo lämpimän puolella. Tämän takin neulomiseen meni aikaa 55 tuntia ja langat ja napit maksoivat 32 € eli puuvillavillatakin arvo on 582 €.

torstai 3. maaliskuuta 2011

1-vuotis synttärit

Mistä on pienet pojat tehty?

Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiranhäntätupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.

Engl. kr., suom. Kirsi Kunnas



                             PALJON ONNEA.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Aurinko armas.....

Toppavaatteiden jälkeen kevätvaatteet ovat niin ihania. Talvella taas toppavaatteet ovat ihania. Kyllä meidän kelpaa, kun meillä on nämä neljä vuodenaikaa. Se vasta olisi tylsää, kun koko vuosi pitäisi kulkea hellevaatteissa ; ) Ei voisi käyttää villapaitoja, villasukkia, pipoja, lapasia ......

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Primavera

Ensimmäiset merkit uuteen keräilyyn on saatu. K-marketeissa alkoi tänään Iittalan Primavera astioiden keräily. Pakkohan siihen on osallistua. Punaisena astiat ovat niin syötävän kauniita. Ne saa ostaa -50 % alella kunhan on kerännyt tarpeeksi merkkejä. Ruokaostokset on tehtävä nyt näissä kaupoissa.